tiistai 8. joulukuuta 2015

Turvaistuin mietteitä

Meillä olisi ajankohtaisena hankkia Adalle turvaistuin. Miksi noita pitää olla miljoona erilaista mutta ei yhtäkään sellaista missä olisi kaikki halutut ominaisuudet? Meillä oli kriteereinä mm. Käy kummin päin vaan (eli ekaksi selkä menosuuntaan ja sitten kasvot menosuuntaan), istuinta saa säädettyä myös vähän enempi makuuasentoon, koska Ada nukkuu suurimman osan matkasta aina. Hyvät arvosanat törmäystestissä ja että istuin kääntyisi ovea päin jotta lapsi on helppo laittaa siihen. Sitten tietenkin silmää miellyttävä ulkonäkö.

Sirona

Sirona

Meillä vaihtuu autot kuin sukat, joten nykyisistä autoista (3 kappaletta) ei löydy mistään isofix valmiutta.. ja meidän ykkösvaihtoehto istuimissa oli Cybexin Sirona, joka tulee ainoastaan isofixillä. Joten se kaatui siihen..käytiin kokeilemassakin sironaa liikkeessä ja se oli todella näppärän oloinen. Ja kivan näköinen! Adakin viihtyi siinä. Sirona on saanut testissä arvosanaksi hyvän. Ainoa miinus on että istuinta onmkäytettävä palkin kanssa jos lapsi matkustaa kasvot eteenpäin.


BeSafe


Toisena vaihtoehtona meillä on BeSafe Izi Plus, ja se menisi 25 kiloon saakka ainoastaan selkämenosuuntaan. Mutta se ei nyt ehkä haittais jos Ada vaan viihtyy niin päin. Nykysuositushan on että 4 vuotiaaks lapsi istuu autossa selkä menosuuntaan. Besafe ei ole isofix kiinnitteinen, mutta hirveän hankalan näköisesti se köytetään vöillä kiinni. Tiedä sitten onko se vaikeaa vai ei. Istuin on myös ihan kivan näköinen. Sitä oltais käyty liikkeessä kokeilemassa mutta Jyväskylässä sitä ei oo paitsi kuin tilaamalla.. Besafe on uusimmassa testissä parhaan arvosanan saanut.


Maxi Cosi

Kolmantena vaihtoehtona olisi Maxi Cosin 2 way Pearl. Saanut myös hyvän arvosanan. Maxi cosin ulkonäkö ei miellytä olemattomien sivutörmäyssuojien takia. Ja tuokin on isofix kiinnitteinen...

Taitaa meidän istuin olla tuo Besafe izi plus. Mutta kellään ei tunnu olevan kokemuksia siitä mitä oon yrittänyt etsiä.

En saanut tabletilla laitettua linkkejä siististi, joten laitan ne vaan tähän.

BeSafe Izi PLUS
Cybex Sirona
Maxi Cosi 2way Pearl

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti